Ajankohtaista
-
-
TSL:n Lahden Seudun opintojärjestön jäsenyhdistys Kulttuuriseura Populus järjestää yhteiskonsertin Helsingin Työväen Sekakuoron kanssa
-
-
Kaikki muut entiset toimihenkilöt jatkoivat tehtävissään paitsi, että taloudenhoitaja vaihtui.
-
-
Toimikunnan jäsenet ja varajäsenet yhteystietoineen löytyvät Yhteystiedot kohdasta.
-
-
Juhlapuheen piti opintojärjestön puheenjohtaja Vesa Tuominen
-
-
Liitteessä pääset tutustumaan viimeisten vuosien toimintaan.
-
-
Pääpaino on yhdistyksen 60-vuotisjuhlassa, jossa esiintyy jäsenjärjestöjämme sekä eri kulttuurikatselmuksiin esiintyneitä taiteilijoita.
-
-
Joensuun seudun opintojärjestö teki TSL:n edustajistolle aloitteen opintojärjestöjen sääntöjen muuttamisesta siten, että säännöt mahdollistaisivat opintojärjestöihin kannattavien henkilöiden jäsenyyden.
Kokous yhtyi hallituksen näkemykseen, että itsenäisinä järjestöinä opintojärjestöt voivat muuttaa sääntöjään omia tarpeitaan vastaaviksi, ja halutessaan sallia myös kannattavan henkilöjäsenyyden säännöissä.
Opintojärjestöjen sääntömuutosten rekisteröinti edellyttää kuitenkin TSL:n hallituksen käsittelyä.
-
-
Suurin osa mukana olleista oli tällä ketaa Iskun Puuliiton ammattiosaston jäseniä. Heiltä saamastani positiivisestä palautteesta, voin todeta että matka kannatti järjestää.
-
-
-
-
TSL:n Lahden Seudun opintojärjestö ry järjestää Lahden 8-salilla lauantaina 29.10.2016 klo 14.00 - 16.00 Kokoperheen Kulttuuriruiske -tapahtuman