Suurenmoiset kiitokset esiintyjille, tuomareille, juontajalle, talkooväelle, Vaahterasalin henkilökunnalle ja salin täyteiselle yleisölle.

15.4.2013




Te teitte katselmuksesta ikimuistoisen ! Kansantalon Vaahterasalilla 13.4. järjestetty Harrastetaiteen Sanoja ja Säveliä kulttuurikatselmus oli todella korkeatasoinen, aivan loistavia esityksiä kaikilta. Tuomareiden arvioinnissa nousi esiin viisi esitystä ylitse muiden, mitä ehdottavat valtakunnalliseen Harrastetaiteen Sanoja ja Säveliä kulttuurikatselmukseen 27.7 Valkeakoskelle. Näistä ehdotuksista lopullisen arvioinnin,ketkä lähtevät Valkeakoskelle,l tekee paikalla ollut neljähenkinen raati.

Kaikille esiintyjille / ryhmille tullaan lähettämään tuomareiden laatima arviointi omasta esityksestään. Yhteenvedon laatii Lahden kaupungin liikunta -ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Ulla Koskinen-Laine.

Lisäksi Valkeakoskelle valittaviin tulemme olemaan yhteydessä erikseen.

Tämä kulttuurikatselmus oli järjestelyiltään hyvinkin haastava ja opettavainen kokemus, että opintojärjestönä pystymme tarvittaessa näinkin hyvään suoritukseen. Tästä on hyvä pohja jatkossakin järjestää ja kehittää kulttuuritapahtumia yhdessä päijät-hämäläisten kulttuuriharrastajien kanssa.

Tänään saamani tiedon mukaan Turun opintojärjestön järjestämään Harrastetaiteen Sanoja ja Säveliä kulttuurikatselmukseen 20.4 klo 12.00 Aurinkobaletin tiloissa, Itäinen Rantakatu 64, on tulossa 18 esiintyjää / ryhmää yli 100:n esiintyjän voimin. He ovat pystyneet ottamaan mukaan suuremman määrän esiityjiä kun heidän esitysaika / esitys on rajattu neljään minuuttiin.

Puheenjohtaja Vesa Tuominen

Tapahtumakuvia